08 huhtikuuta 2012

ESIPUHE

...tai no esijoku.


Mä olen 18-vuotias jojoilija, joka hyvinä päivinä viihtyy kropassaan mainiosti, mutta joka huonoina päivinä on valmis raastamaan läskit irti juustohöylällä. Uskon, että aika perusmeininkiä mun ikästen maailmassa, enkä siis stressaa itsetunto-ongelmista tai painonvaihteluista sen enempää.


Joskus 14-17 -kesäisenä koin aikamoista ahdistusta ulkonäöstä, enemmän kuin keskivertonuoret  - ainaki uskoisin niin. Se aika oli melkoista itkemistä, ahmimista+oksennusta, pelkkää ahmimista ja pelkkää oksennusta sekä tietenkin syömättömyyttä. Kaikista rankointa oli juuri tuo yllämainittu jojoilu, koska painonvaihtelut oli sillon yleensä +/-7kg eli tais ne näkyä päälleppäinki, vaikka kuinka koitin vaatteilla peitellä. 


Nyt voin henkisesti aika paljon paremmin kuin tuolloin, ihan kaikilla tunnepuolen osa-alueilla, enkä haluais enää ikinä palata niihin vihaa ja angstia täynnä oleviin iltoihin ja öihin, kun mikään ei onnistunut, eikä mikään meinannu huonoimpina hetkinä hymyilyttää. Vaikka ne ajat on ollut tosi rankkoja mun elämässä, niin ajattelin kuitenkin palata parin vuoden takaiseen aikaan, jolloin revin itsekuria viiden päivän ajaksi ja aloin vanhalle kunnon mehupaastolle Beyoncen tapaan. Pakko myöntää, että kiloja putosi tuolloin ihan hyvin, mutta pääsin aika nopeasti takaisin ruuan makuun, enkä siis joutunut ikävöimään katoamistemppua tehnyttä kaksoisleukaani muutamaa päivää kauempaa.


Tällä kertaa plääni on kuitenkin vähän erilainen. Ensinnäkin se, että paasto kestää 10 päivää eli tuplasti kauemmin kuin viimeksi, lisäksi aion ainakin vähän urheilla sen aikana. Lähinnä tehdä rento kävelylenkkejä MBT-kengillä tai ilman, fiiliksestä riippuen. En oo tyhmä, en aio mennä siis vetämään mitään tunnin räkälenkkejä, vaan kuten mainitsin niin voimavarojen mukaan tasaisen hitaita n. 40 minuutin vetoja muutaman kerran viikossa.


Itse paastosta sen verran, että se on siis perinteikästä vettä sitruunamehulla, vaahterasiirapilla ja cayennepippurilla höystettynä. Jep, tulee ihan oksennus kurkkuun ajatuksestakin. Silloin viimeksi ensimmäinen päivä oli kamala, juoma maistu hirveältä, mutta loppuen lopuksi opin oikeastaan tykkäämään siitä, koska vaihtelin ainesten suhteita vähän mielialan ja vuorokaudenajan mukaan. :--D Perusidis mulla olis kuitenkin se, että juomaa tulisi juotua yhteensä neljä kertaa päivässä, perustaen mun ruokailurytmin suurinpiirtein tälläiseksi:
klo 7.30 
1/2l paastomehua
klo 11.00
1/2l paastomehua
klo 14.00
1/2l paastomehua
klo 18.00 
1/2l paastomehua


Tietenkin väleissä runsaasti vettä, ihan jo ketoosin takia, että en haisisi kuin rankkitynnyri jatkuvasti. :--D


Noniin, siinä oli siis mun suuruudenhullu suunnitelma, jonka laitan toimeen maanantaina 9. päivä ja lopetan torstaina 19. päivä. Haha, kuinka kummas alkaaki nää touhotukset taas maanantaina.... Maanantaita yleisempi dieetin starttauspäivä taitaaki olla vain huominen. :D 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti